Makutestissä Blå Band -retkiateriat

Makutestissä Blå Band -retkiateriat

Blå Band -retkiateriat

Meille tarjoutui mahdollisuus maistella Blå Bandin uusimpia retkiaterioita. Omat kokemukseni valmiista retkiruuista ei liiemmin kaksinen ole. Armeijassa olimme tiedustelukoulutuksissa suhteellisen paljon telttamajoituksessa ja minestronekeitot ja italianpadat tulivat silloin liiankin tutuiksi. Tuotekehitystä on kuitenkin retkiruuissakin täytynyt tapahtua ja niinpä päätimme tutustua miltä uusimmat kuivamuonat maistuvat ja olisiko niistä vaihtoehdoksi reissueväille.

Ruuan merkityksestä

Kokemuksen ja iän myötä kalastus- ja erästelyreissujen yhdeksi ehkä tärkeimmistä osa-alueista on muodostunut ruokailu. Nuorempana sitä ei niin aina välittänyt, mukana saattoi olla saarioisten roiskeläppäpitsa tai eilispäivän sämpylä voipaakulla. Nykyään on toisin. Yksi suurimmista nautinnonlähteistä elämässä ylipäänsä on ruoka ja varsinkin luonnon äärellä nautittu hyvä sapuska hakee vertaistaan. Kenttäolosuhteissa ruuanlaittoon ei vain ole aina mahdollisuuksia tai halujakaan uhrata paljon vaivaa ja aikaa. Hyvää pitäisi saada nopeasti ja helposti. Lisäksi verensokerinheilahtelut ja väsymys saattaa aiheuttaa hermojen kiristelyä jo vähäisemmänkin vastoinkäymisen ilmaannuttua mitä tulee kokkailuun luonnon helmassa. Kokemuksen ja erehdysten kautta reissuilla on nykyään mukana sankogrilli ja tarvikeaineet valmiiksi käsiteltyinä ja annosteltuina omiin minigrip-pusseihin. Matkamuurikkapannussa kyllä mukavasti paistaa filettä ja juureslastuja, eipä siinä mitään. Mutta aina on olemassa vaihtoehtoja.

IMG_4700

Sisältö

Heti ensimmäisenä huomiona, että makuvaihtoehtoja todellakin piisaa. Jo pelkästään retkiaterioita Blå Bandilla on kymmenen ja tähän päälle vielä toiset reilu kymmenen Lämmin Kuppi -keittomakua. Pussin kyljestä kun lähdin tavaamaan, niin kulmia nostattavaa oli huomata parasta ennen päiväys kesäkuussa 2017. Ennakko-oletus siitä, että nämä pussit ovat täynnä kaikkea mahdollista E-merkittyä alkoi vahvistua, mutta sisällysluettelo ei näyttänytkään niin pahalta. Itse asiassa suurimmaksi osaksi retkiaterioissa ei ollut lainkaan E-alkuisia lisäaineita. Suurin osa aterioista sisälsi vain perusruoka-aineita sekä etikkahappoa ja tärkkelystä. Lohduttava tieto tällaiselle luomuhipille.

 

Kokemus

Valmistaminen ei voisi helpompaa olla. Ateriat tulevat tukevissa vesitiiviissä annospusseissa, joista vaan kulmaa vähän auki ja kuumaa tai kylmää vettä sisään mittamerkkiin saakka ja suljin kiinni. Kymmenisen minuutin päästä ruoka oli valmis. Kylmää vettä laitettaessa kypsytysaika on pidempi, mutta me emme sitä kokeilleet, kun kuumaa vettä oli kerran käytettävänä. Pussi on sen verran jämäkkä, että ruokailu onnistuu myös suoraan siitä eikä lautasia/pakkia välttämättä edes tarvita. Pitäisköhän Blå Bandin kehitellä tuohon pussiin vielä integroitu puinen kertakäyttölusikka, niin ei tarvitsisi muistaa edes lusikkahaarukka-yhdistelmää ottaa mukaan… Joka tapauksessa tunnelma oli aika euforinen, kun nälkäisenä avasin pussin ja intialaisen kanapadan curry lehahti nenään. Kyllä, tämä on oikeasti hyvää!

Intialainen kanapata

 

Eihän sitä kerrasta vielä usko ja maistoimme vielä kolmea eri makuista kanapastaa ja riistapataa sekä pasta bolognesea. Eikä yksikään pettänyt.

 

Valmis retkiateria vs. Eväät/kokkailu luonnossa

Kyllä tässä nyt pitää reissuruuat suunnitella jatkossa retkiaterioiden varaan, liian moni seikka puhuu sen puolesta:

– Eväsleivät pitää etukäteen tehdä ja ovat aika kälyisiä monen tunnin jälkeen kun niitä kääreestä avaa.

– Kylmänkohmea reissumies, jonka välissä juustosiivu sekä lauantaimakkara ei paljon lämmitä.

– Kertakäyttögrilleissä tai sankogrilleissä on oma vaivansa kaikkine tarvikkeineen, mukaan pitää ottaa aina muovikassillinen erilaista tarveainetta polttopuista ja makkarapaketeista lähtien.

– Retkiaterioihin riittää, kun viitsii lämmittää veden valmiiksi termariin. Jos ei siis halua kylmänä syödä. Lämmin ruoka lämmittää kohmeista miestä ja mieltä.

– Makuvaihtoehtoja riittää ja ylensyöntiin taipuvainen ottaa useamman eri aterian, joita on mukava vaikka tunnin välein huiviin kietaista.

– Retkiateria on niin helppo ja nopea, että onnistuu vaikka veneessä myrskyisällä selällä.

Vielä kotona valmistin Lämmin kuppi metsäsienikeiton juustokrutongeilla. Oli kyllä todella hyvänmakuinen ja krutongit antoivat kivasti suutuntumaa. Maistatin keittoa pojalle, joka ei ikinä syö mitään, missä on sieniä ja hän sanoi, että ensimmäinen sieniruoka, josta oikeasti tykkää, että sellaista.

Retkiateriat testissä

Edelleen kevään ensimmäinen siika paistetaan retkimuurikalla kallion kolossa ja nautitaan kevätauringon lämmössä haahkojen auvo-huuteluja kuunnellen. Mikään gourmet-ravintolan kala-annos ei sitä voita. Ja voihan sitä joskus makkaraa tikunnokassa grillailla, elävä tuli luo tunnelmaa ja vähän lämmittääkin. Mutta jos nyt mietitään, että millä vatsat reissuilla täytetään, niin… päivänselvää, että repussa on aina muutama Blå Bandin retkiateria mukana.